Olen Kai Perttula, Kaitsun Puukko ja Puutyön yrittäjä. Kaitsun Puukko ja Puutyö on perustettu tammikuussa 2020. Aiemmin olen tehnyt puutöitä ja puukkoja harrastuksena. Puutöitä olen tehnyt koko ikäni, joten puu on tuttu materiaali jo pienestä pojasta lähtien. Olen myös rakentanut ja remontoinut paljon. Puukkoja olen tehnyt vuodesta 2013 asti. Puukonteon perusteet olen oppinut erilaisilla puukkokursseilla, ja sen jälkeen olen itse kehittänyt menetelmiä itselle sopiviksi. Puukontekijä ei ole koskaan valmis, vaan aina tulee uusia ideoita. Usein teen puukon asiakkaan toiveiden mukaan, joten varsinaista omaa mallistoa minulla ei ole.

Puukot ja kokkiveitset teen alusta loppuun asti itse. Terät taon hiiliteräksestä haluttuun muotoon ja pituuteen. Teen teriä myös damaskiteräksestä. Kahvamateriaalina voi olla esimerkiksi visakoivu, stabiloitu lahokoivu, akryyli tai tuohi. Muotoilen kahvan käteen sopivaksi ja tilaustöissä asiakkaan toiveiden mukaan. Puukontuppi on tuppinahkaa ja ompelen tupet käsin. Tuppi värjätään valmiina halutun väriseksi ja nahka suojataan nahanhoitoaineella vedenkestäväksi. Tupessa voi käyttää myös puuta osittaisena materiaalina. Samoilla periaatteilla teen myös kokkiveitsiä. Teen myös lasten ensipuukkoja. Lasten puukoissa on aina sormiestin ja tylppä kärki. Ratanaulapuukkoja teen tilaustyönä.

Teen puusta esim. leikkuulautoja, saunamittareita, kelloja, kyniä, voiveitsiä ja kuksia. Leikkuulautojen materiaalina käytän esimerkiksi lehtikuusta ja koivua. Leikkuulautojen koko, materiaali ja käsittely valitaan käyttötarkoituksen mukaan. Saunamittareiden materiaalina käytän joko haapaa tai tervaleppää. Saunamittariin voin tehdä asiakkaan valitseman oman kuvan tai yrityksen logon. Kellojen materiaali voi olla esimerkiksi koivua. Sorvaan kyniä esimerkiksi visakoivusta, omenapuusta tai akryylista ja kyniin voidaan tehdä myös teksti, vaikkapa nimi. Kuksat teen koivun pahkasta.

Teen laservanerista (koivu) erilaisia tekstikylttejä ja -koristeita sekä pieniä käyttöesineitä, kuten avaimenperiä ja jääkaappimagneetteja. Teen myös yksilölliset kakkukoristeet suomalaisesta elintarvikekelpoisesta koivuvanerista. Kakkukoriste tuo juhlan tuntua syntymäpäiville, häihin, ristiäisiin ja muihin merkkipäiviin. Tilaustuotteiden toimitusaika on 2-5 päivää. Hinta määräytyy tapauskohtaisesti tilatun tuotteen mukaan. Lähetän tilaustöissä aina luonnoksen sähköpostilla hyväksyttäväksi, ennen kuin valmistan tuotteen.

Valmistan muovikilpiä UV-suojatusta kuumaleimatusta akryylistä aina kokoon 305*500 mm asti ja myös muita muotoja kuin suorakaide (esim. kolmio tai pyöreä). Värivaihtoehtoja on runsaasti. Kilpiin on mahdollista tehdä tekstin lisäksi myös logoja. Varustan kilvet tilauksen mukaan kiinnitysteipillä tai rei’illä. Teen myös alumiinikilpiä. Kaapelikilvet ym. pienet kilvet (suuremmat määrät) toimitan kierrätettävissä, pantillisissa muovitaskuissa.

Teen myös erilaisia laserkaiverrus- ja merkkaustöitä. Lasermerkkausta voi tehdä erilaisiin materiaaleihin kuten puuhun, metalliin, nahkaan ja kankaaseen. Myös valmiita tuotteita on mahdollista lasermerkitä.

Kaikki valmistamani tuotteet ovat yksilöllisiä ja ne voidaan räätälöidä asiakkaan toiveiden mukaan. Ne ovat erinomaisia lahjaideoita syntymäpäiville, ristiäisiin tai nimiäisiin, hää- tai kihlajaislahjaksi, joululahjaksi jne. Kun haluat tilata jonkin tuotteen tilaustyönä, ota yhteyttä yhteydenottolomakkeen kautta.

Yritykset voivat tilata tuotteitani omalla logolla yritys-, asiakas- tai henkilökuntalahjoiksi. Yrityksille ja yhteisöille sopivia tuotteita ovat esimerkiksi saunamittari, avaimenperä, sorvattu kynä, voiveitsi, leikkuulauta, jääkaappimagneetti tai kello. Valittuun tuotteeseen tehdään yrityksen tai yhteisön logo tai muu kuva/teksti laserkaivertamalla.